Etusivulle
Kerro kaverille Tulosta sivu

Tuottavuus - mitä ja miksi

"Tehtaan kannattavuus oli kääntynyt laskuun ja laatukustannukset nousivat. Tuottavuustyön päätavoitteeksi asetettiin laatukustannusten alentaminen ja toimitusvarmuuden nostaminen yli 95 prosenttiin. Koko henkilöstölle selvitettiin avoimesti olemassa olevat ongelmat ja kehittämisen tavoitteet. Pohjimmiltaan kysymys oli kilpailukyvyn ja työpaikkojen säilyttämisestä. Kaikkiaan puolet työntekijöistä osallistui aktiivisesti kehityshankkeen toteuttamiseen. Laatuongelmien ratkaisemiseksi kuunneltiin tarkoin asiakasta.Asetetut tavoitteet saavutettiin ja ylitettiin, vaikka tuotantovauhti samanaikaisesti kasvoi. Tavoitteeksi oli kirjattu myös henkilöstön aloitetoiminnan ja työympäristön jatkuva kehittäminen. Saavutettu joustavuus ja nopeus ovat nykyisin tehtaan kilpailuvaltteja. "
(Lähde: Työelämän kehittämisohjelma TYKES)


Tätä on tuottavuustyö nykyisin

Jatkuvaa kehittämistä ja pohtimista, miten tuotetaan kannattavasti enemmän arvoa asiakkaalle. Tuottavuudessa tehokkuuteen yhdistyy tuotteen tai palvelun arvo asiakkaalle, esimerkiksi hyödyllisyys, ainutlaatuisuus, sopivuus, saatavuus tai – kuten esimerkissä – nopeus, toimitusvarmuus ja laatu.

Pitkällä aikavälillä tuottavuudesta huolehtiminen on ainoa kestävä tapa taata yrityksen menestys, työpaikkojen säilyminen ja/tai uusien syntyminen.


Tuottavuudesta huolehditaan

1. tekemällä oikeita asioita eli jatkuvasti tarkastelemalla ja tunnistamalla asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja odotuksia, oppimalla niistä sekä kehittämällä niihin paremmin vastaavia palveluja ja tuotteita
2. tekemällä asiat oikein eli jatkuvasti parantamalla ja tehostamalla tuotanto- ja jakeluprosesseja pyrkien samalla minimoimaan niiden mahdolliset kielteiset ekologiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset.

Tärkeää on huolehtia myös työntekijöistä ja pyrkiä parantamaan esimerkiksi työturvallisuutta ja työterveyttä.


tuottavuus on kokonaisuus


Tuottavuus kannattaa

Kuuntele aiheesta lisää TSR-Kanavalta

 

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä