Etusivulle
Kerro kaverille Tulosta sivu

Kapeikkojen tunnistaminen

"Eräällä tuotantolinjalla havaittiin kaksi kapeikkoa:

Ensimmäiseen syynä oli erään puristimen kapasiteetin pieneneminen, joka johtui siitä, että äskettäin oli siirrytty lyhyempiin sarjoihin. Usein toistuvat asetusajat saivat aikaan sen, että puristuksen kapasiteetti enää juuri ja juuri riitti nykyisen tuotannon aikaansaamiseen. Kun rinnalle hankittiin toinen puristin, pieneni tuotannon herkkyys häiriöille oleellisesti. Investointi mahdollisti myös kapasiteetin nostamisen.

Toisen pullonkaulan aiheutti vielä käytössä oleva yksilöurakat, joiden vuoksi kukin työskenteli vain omalla työpisteellään, eikä siellä, missä kulloinkin olisi ollut eniten tarvetta."


Tehokas tapa toiminnan tehostamiseksi on tunnistaa ja ratkaista sellaiset ongelmakohdat, jotka eniten puurouttavat, hidastavat ja vaikeuttavat toimintaa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä