Tuottavuusasiantuntijoiden kutsuseminaari
Työturvallisuuskeskus ja
Tuottavuus-, tuloksellisuus- ja työelämän laatuasiantuntijaryhmä
(Tutulla) järjestivät Helsingissä 15.12.2011 maksuttoman kutsuseminaarin
tuottavuusasiantuntijoille.
Verkoston tarkoituksena on koota tuottavuuden parissa toimivat
asiantuntijat keskustelemaan tuottavuuteen liittyvistä ajankohtaisista
aiheista ja tuottavuuden kehittämishaasteista. Tilaisuuteen osallistui
45 tuottavuusasiantuntijaa.
Tilaisuuden avaus
Tilaisuuden puheenjohtajana toiminut työympäristöasiantuntija, Erkki
Auvinen STTK:sta totesi, että 13.1.2011 pidettyyn verkoston seminaariin
osallistuneet olivat nähneet tarvetta verkon perustamiselle. Samaan
verkostoon toivotaan kuuluvan sekä tutkijoita, kehittäjiä,
asiantuntijoita, että työpaikkojen edustajia.
TEM:n työelämäkehittämisen strategia ja keskustelua aiheesta
Työmarkkinaneuvos
Pirjo Harjunen TEM:stä kertoi työelämäkehittämisen
strategian tilanteesta ja tavoitteista. Tavoitteena on pidempiä työuria
työelämän tuottavuutta ja laatua samaan aikaan kehittämällä. Ideoita
tavoitteen saavuttamiseen on etsitty työryhmissä ja työpajoissa, mutta hyviä
ideoita kaivataan lisää.
Työelämän kehittämisstrategian valmistelu (pdf) (121.8 KB)Tekesin työorganisaatioiden kehittämisohjelma
Tekesin työorganisaatioiden kehittämisohjelmasta kertoi yksikön johtaja
Tuomo Alasoini. Suomalaiset yritykset
kilpailevat globaalissa taloudessa innovaatioilla. Alasoini korosti,
että uusien nopeiden ja keveiden innovaatioiden kehittämisessä on
tärkeää vahvistaa suomalaista osaamispohjaa sekä henkilöstön parempaa
osaamisen hyödyntämistä. Työyhteisöjen kannustamista luovuuteen,
aloitteellisuuteen ja innostuneisuuteen tarvitaan uusien tuotteiden ja
palveluiden kehittämisessä. Niillä saadaan aikaa pitkäaikaista
kilpailuetua.
- Henkilöstön osallistaminen tulisi nähdä myös yrityksen menestystekijänä, Alasoini totesi.
Uusi työorganisaatioiden kehittämisohjelma (pdf) (170.3 KB)InnoTyö-foorumi - työelämäinnovaatioiden kehittäjien ja tutkijoiden yhteisö
Työsuojelurahasto tuottavuuden edistäjänä
Työsuojelurahaston toimitusjohtaja
Kenneth Johansson kertoi
Työsuojelurahaston toiminnasta tuottavuuden edistäjänä.
Työsuojelurahasto rahoittaa työelämän tutkimusta ja kehittämistä
vuosittain noin 9 miljoonalla eurolla. Tuottavuushankkeita rahoitetaan
tutkimus- ja kehitysmäärärahoilla, kehittämisavustuksina, tiedotus- ja
koulutusmäärärahoina ja stipendeinä.
TSR tuottavuuden edistäjänä (pdf) (131.3 KB)Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista
Asiantuntija
Niilo Hakonen EK:sta kertoi esimerkkejä tuottavuutta ja
työelämän laatua edistävistä hankkeista. Hakonen totesi, että työpaikat
ovat erilaisessa tilanteessa kehittämisen sekä siihen liittyvän
panostamisen suhteen. Tarvitaan erilaisia keinoja tuottavuuden
kehittämisen helpottamiseksi.
Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista (pdf) (141.4 KB)Tuottavuuden pyörän pöydän kunniamaininnatTyömarkkinakeskusjärjestöt ovat
perustaneet Tuottavuuden pyöreän pöydän vuonna 2007 tuottavuuden ja
työelämän laadun samanaikaisen kehittämisen tukemiseksi. Tuottavuuden pyöreä pöytä
palkitsee vuosittaisessa seminaarissaan kunniamaininnoilla onnistuneita
ja yhdessä toteutettuja hankkeita ja ohjelmia. Vinkkejä ensi vuoden
kunniamaininnan ansaitsevista työpaikoista otetaan vastaan 17.2. asti!
llmianna hyvä työpaikka, työyhteisö tai toimintatapa!
Innostuksen Spiraali - Tavoitteena innostavat ja menestyvät työyhteisöt
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija
Jari Hakanen kertoi Innostuksen
Spiraalista. Tarvitaan superhyvinvoivia työntekijöitä ja superterveitä
työpaikkoja. Ongelmien tuijottamisen sijaan katse olisi hyvä suunnata
työn voimaannuttavien tekijöiden esille nostamiseen ja käyttöönottoon.
Työtä voidaan tuunata innostavammaksi ja johtamista kehittää palveleksi
johtamiseksi.
Innostavat ja menestyvät työyhteisöt (pdf) (175.2 KB)Innostuksen Spiraali -hankesivut
Keskustelua: Tuottavuuden tulevaisuuden haasteita ja ratkaisuehdotuksia
Tilaisuuden lopuksi UIL:n elinkeinoasioiden päällikkö
Heidi Husari
keskustelutti ryhmätyöllä verkostolaisia tuottavuuden tulevaisuuden
haasteista ja ratkaisuehdotuksista. Keskusteluissa saatiin esille hyviä
oivalluksia. Lue lisää asiantuntijatarjottimista ja muista hyvistä
ideoista keskusteluista tehdystä koosteesta.
Ryhmäkeskustelun kooste (pdf) (41.7 KB)