10.1.2012
Hyvinvointia työstä – Kuinka työelämää voi kehittää kestävällä tavalla
Työtä ja työorganisaatioita voidaan kehittää tuottavuutta ja työhyvinvointia samanaikaisesti edistävällä ja vieläpä tosiaan tukevalla tavalla.
Hyvä työelämän laatu on Suomelle jatkossa entistä tärkeämpi menestystekijä myös taloudellisessa mielessä. Hyvä työelämän laatu on keskeinen tekijä, jonka avulla voidaan edistää suomalaisten halua ja mahdollisuutta jatkaa työelämässä pidempään ja näin estää huoltosuhteen heikkenemisestä aiheutuvia ongelmia. Kehittyneet tavat johtaa ja organisoida työtä ovat yrityksille nopeasti muuttuvassa ympäristössä, paitsi entistä tärkeämpiä kilpailuedun lähteitä, myös keino tukea työntekijöiden työhyvinvointia, työssä oppimista ja pitkän aikavälin työllistymistä.
Työministeriön ja Tekesin toteuttamat työelämän kehittämisohjelmat (TYKE, Tykes) ovat vuosina 1996-2010 tukeneet työelämän kehittämistä tuhansilla suomalaisilla työpaikoilla. Suomeen on tätä kautta syntynyt kansainvälisestikin ainutlaatuista osaamista. Kirja kokoaa yhteen kehittämistyöstä saatuja kokemuksia kuuden teeman kautta. Teemat ovat työprosessien, työn organisoinnin, esimiestyön, työyhteisön toimivuuden, työkyvyn ja ulkoisen verkostoitumisen kehittäminen.
Teos käsittelee myös Suomen työelämän keskeisiä tulevaisuuden kehittämishaasteita, suomalaista tapaa kehittää työelämää, henkilöstöä osallistavan innovaatiotoiminnan edellytyksiä ja työelämän laatua Suomessa verrattuna muihin Euroopan maihin.
Tuomo Alasoini: Hyvinvointia työstä – Kuinka työelämää voi kehittää kestävällä tavalla. Tykes-ohjelman raportti 76. Helsinki 2011. (pdf, 165 s., 1,9 Mt)
Lähde: Tuomo Alasoini, Tekes
Palaa otsikoihin