17.11.2010 14.00
EVA Raportti: “Mainettaan parempi työ”
- Työelämä ei ole huonontunut, pätkätyöt eivät ole lisääntyneet eikä työelämä ole muuttunut liikaa vaan liian vähän, väittää Tuomo Alasoini EVA Raportissaan ”Mainettaan parempi työ – Kymmenen väitettä työelämästä”.
Raportti kertoo, että
Suomesta ei ole tullut pätkätöiden luvattua maata. Suomalaisten
työssäoloajat samassa työpaikassa ovat kasvaneet 1980-luvulta asti ja
ovat nykyään Euroopan pisimpien joukossa.
Raportti kertoo myös, että tuloksellisuuden ja henkilöstön
työhyvinvoinnin välillä on selvä positiivinen yhteys, eikä työssä
jaksamisen ongelmia voida näin laittaa tuottavuuskasvun piikkiin.
Yleisistä uskomuksista poiketen työelämä ei ole huonontunut.
Suomalaiset ovat tyytyväisiä työhönsä ja nuoretkin haluavat edelleen
töihin.
Suomalaisessa työelämässä on kuitenkin meneillään suuri murros, kun
työntekijät, työkulttuuri ja työtehtävät muuttuvat. Ilman riittävää
talouskasvua hyvinvointivaltiomme on uhattuna. Aitojen huolien edessä on
aika siirtää työelämäkeskustelu mielikuvista tosiasioihin. Työelämä ei
ole muuttunut liikaa vaan liian vähän.
Kasvanut osaaminen sekä ammatti- ja elinkeinorakenteen muutos näkyvät
työelämän käytännöissä yllättävän vähän. Työelämä on muuttunut Suomessa
vähemmän kuin yhteiskunta työelämän ympärillä.
Alasoinin raportti pureutuu työelämän ajankohtaisiin muutoksiin.
Raportti erottaa faktan fiktiosta kymmenessä työelämään liittyvässä
väitteessä sekä esittää vision paremmasta työelämästä.
Lataa "Mainettaan_parempi_tyo" -raportti pdf-muodossa
Palaa otsikoihin