12.12.2011 9.00
Työurien pituus ratkaistaan työpaikoilla
Nykyisin pohditaan yhä useammin, miten työssäoloaikoja todella voisi pidentää. Toisaalta nykyisillä resursseilla pyritään saamaan yhä enemmän aikaan. Nollatoleranssi-kirja porautuu kahteen keskeiseen työtehoa ja työssä jaksamista heikentävään tekijään: suoritusahdistukseen ja häiriökäyttäytymiseen.
Ari Heiskanen käsittelee Nollatoleranssi-kirjassaan työhyvinvoinnin ja organisaation tuloksen tekemisen yhteyttä ja korostaa erityisesti linjaesimiesten roolia työhyvinvoinnin johtamisessa. Kirja tarjoaa myös käytännön työkaluja häiriökäyttäytymisen eliminoimiseen.- Tähän asti työurien pituutta on yritetty ratkoa suurella äänellä eri selvityskomiteoissa, joissa kestosuosikkiaihe on ollut eläkeiän siirto. Kuitenkin työpaikoilla väärän pakottavuuden aiheuttama suoritusahdistus ja häiriökäyttäytyminen tuhoavat joka päivä suunnattomat määrät inhimillisiä ja taloudellisia voimavaroja. Ne aiheuttavat ilmiön, jota voidaan kutsua miljardien eurojen menetystaloudeksi. Keskustelujen painopiste ja konkreettinen työkykyä edistävä toiminta on siirrettävä työpaikoille, Ari Heiskanen vaatii.Heiskanen määrittelee työpaikan häiriökäyttäytymiseksi kaikki tiedostamatta tai tietoisesti käytetyt negatiiviset sanat ja non-verbaaliset viestit, jotka heikentävät yksilön ja/tai koko tiimin suorituskykyä. Ekonomiselle talouskielelle käännettynä avainkysymys on: kuinka suuri on häiriökäyttäytymisen hintalappu, joka on piilossa ”isännättömänä rahana” näkymättömässä taseessa?Heiskanen haluaa herättää keskustelua nykytilanteesta ja haastaa esimiehet jokapäiväiseen taisteluun tehokkuuden, tuottavuuden ja taloudellisuuden puolesta. Hän painottaa erityisesti sitä, että yksilön työkyky ja hyvinvointi merkitsee samalla parempaa organisaation ja yhteiskunnan taloudellista ja muuta hyvinvointia. Tämä edellyttää myös organisaation tuloksen tuhoojien taltuttamista.
Palaa otsikoihin